Kesäaikaan ihmiset grillailee ja chillailee. Kun syksy alkaa tehdä tuloaan siirrytään enemmin sisätiloihin ja leivinuunien lämmityskausi on aluillaa. Tällöin tulee monelle mieleen ruuan uunissa valmistaminen. Me vastaamme tähän mitä parhaimmalla tavalla, säräkaukalolla.
Taas teimme toimitettavaksi jokusen kappaleen. Tuo isompi on tarkoitettu leivinuuniin ja on kooltaan n. 65 x 25 cm. Pienempi on mitoitettu sähköuuniin, mutta käy tietty myös leivinuuniin. Pienemmän koko on n. 38 x 25 cm.
Kesä -22 siinä sitten meni. Jotakin toimintaa tietty oli.
Lemin musiikkijuhlat pidettiin 28.-31.7.2002. Vuokrattiin heille muutama tolppamainos ja juhlateltta .
Juhlateltta pystytettiin myös yksille ylioppilasjuhlille.
Lemin kirkonkylällä toritoimikunta pitää kesäisin toria lauantai aamupäivisin ja keskiviikko iltaisin. Lemiläiset yhdistykset ovat myyntivuorossa vuorotellen varainkeruuna. LC Lemin vuoro oli 13.7. Myynnissä kahvia, pientä suolaista ja makeaa sekä meidän bravuuri; grillimakkara. Ja tietty muurinpohjalettuja, joita täytyy olla joka kerta kaikilla myyjillä.
Letunpaistajat Tommi, Hannu, Jouni sekä Mara. Oli myös ulkopuolinen avustaja
Makkaranpaistaja Lasse
Olimme myös perinteisillä maalaismarkkinoilla 20.8. myymässä makkaraa. Maalaismarkkinat pidettiin museon pihalla ja kirjaston aukealla.
Vuosittaiset aurakeppitalkoot olivat useampana päivänä. Täytyi saada kokoon 3500 kpl.
Tauolla kuuluu paistaa makkaraa. Kuvassa Veijo, Kalle, Matti, Seppo K., Mikko sekä Jukka. Mukana myös maanomistaja. Kameran takana Tommi
Keppitalkoita useana päivänä. Tällä kertaa mukana Tero, Jukka, Matti, Seppo K. ja Markku P. Tommi puuttuu kuvasta, koska oli kameran ”väärällä puolella”.
Tekeville sattuu. Onneksi vain pieni nirhauma. Auto näyttäisi olevan ojassa, mutta kyllä se on siinä tarkoituksella… Mikä sitten tarkoitus onkaan…
Noin, siinä tuli sitten aurakeppien tilaus 3500 kpl täyteen. Paikalla Seppo K. Hannu, Lasse, Tommi, Matti sekä kuvan ottanut Kalle
Ari osallistui Kouvolassa Suomen Lions-liiton 69. vuosikokouksen järjestelytoimikuntaan.
Kesän aikana oli muutamia hautaansaattoja.
Kaikkiin aktiviteetteihin osallistui vaihteleva määrä veljistöä. Kiitos kaikille.